maanantai 30. toukokuuta 2011

Sokkelin maalailuloita

Aamu näytti oikein lupaavalle ilmalle maalailla tuota vaille väriä jäänyttä julkisivun sokkelia. Tai siis onhan siinä väriä, -montakin! Muut pinnat kuitenkin ovat saaneet jo uuden värin, joka on vaihdettu autotallin rakennuksen yhteydessä vaaleanharmaaseen. Ei puhuta ihan perinnemaalauksesta, mutta pienen haasteen tuo tuon kuistin alapuolisen osan peittävä villiviini, joka on saanut paikallaan kasvaa kohti kattoa jo jokusen vuoden.

Tässä jo kerran maalattua puupintaa
Ruoka ja unet kutsuivat sisälle ja kuinkas kävikään! Vettä tulee taivaan täyttä. Muutoin sokkeli kaipaakin "pientä" laittoa ennen maalausta..

Tyttöjen askarrellessa me Oliverin kanssa tuohuttiin tuohon keittiön "vaihtuvalle seinälle" kaikkee hupsua, jotka jo varmaan tänään tai lähiaikoina muuttavat toiseen paikkaan...Vaihtelua, vaihtelua..

Keittiön vaihtuva näyttely

Taas tänään jokusen hetken turasin meidän laittian kynnyslistojen alusia ja yritin tuumailla näkemäni perusteella kuinka saisin lattiat myös keskikerroksen makkarista ja vaikka (paremman/käytännöllisemmän puuttuessa) keittöstä tuolle alkuperäiselle lautalattialle.

Lautalattian (jos se vielä kokonaisuudessaankaan on tallella) päälle on laitettu tasoite (jonka päällä on ollut liimattuna muovimatto) , lastulevy 10x10cm:n välein nautattuna, muovimatto (lastulevyyn liimattu), eristemuovi ja laminaatti. Keittiön kaapit on rakennettu kaikkien kerrosten päälle, joten haastetta ei projektista ainakaan puutuisi.

Nämä on niitä pienen pieniä ja tuskaisimpia asioita, jotka minua tahtoo aina harmitavasti jäädä kaivelemaan. Olen aina haaveillut vanhasta talosta, jossa on lauta/lankkulattia. Ja kun vielä tietää, että se tuolla alla ehkäpä on... No, yöunethan tässä taas menee....:)

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Hellettä odotellessa


Viime vuonna helteet yllättivät viimeisillään sinnittelevän odottajan. Eikä loppua näkynytkään hetkeen. Tänä vuonna olenkin sitten asennoitunut ja varautunut tilanteeseen.

Tämä on aika kaukaa haettua, mutta siivosin vaatekaapin ja löysin muutaman vuoden kaapissa lojuneen topin, jota (yllätys!) en kuitenkaan ole kertaakaan käyttänyt. Tykkään vaatteen kirjailuista ja pienen pienistä koristehelmistä niin paljon, että olen ajatellut sen joskus vielä tulevan käyttöön.

Nyt puoli yhdeltätoista illalla päätin tehdä siitä tämän kesän "lempparivaatteen" ja pienensin helman ympärysmittaa hurauttelemalla 40 senttiä poikkeen. Ehkä ompelemalla litistelen laskoksia ja spagettiolkaimet saattavat muuttua lenkiksi, -mutta nyt on jo tosi rento!

Viikonloppuna löysin itselleni ihan perus trikoisen hellemekon, terassille varjon ja vähän muuta tekstiiliä, -vain ollakseni valmiina paahtavaan kuumuuteen!! Olen siis kaivanut uima-altaan jo näköisälle sekä suunnitellut hetekan heittämistä nurmikolle loikoilumestaksi.

Nyt sitten sitä hellettä, -Kiitos!

perjantai 27. toukokuuta 2011

Pihaterangi


Nyt se on. Valmis.
Eilinen päivä ei suoranaisesti säiden suhteen suosinut rakennuspuuhia, mutta isäni pääsi avuksi ja niin ikään kuin homma reippaasti aamulla alkoi -sai mieheni illalla sen vielä päätökseenkin.



Illalla oli pakko kantaa samantien vähän kalusteita pinnoille. On se aika hurjan iso, -kahdeksisen metriä. Kuvan etu-alalle tulee uima-allas ,joka rakennustarpeen lähtökohta olikin. Nälkä siinä kasvoi syödessä. Nyt on kuitenkin kiva, että saa pöydän suoraan meidänkin pihalla.




Kyllä tähän yksi nelimetrinen allas mahtuu ja jos vielä vaikka tuo aurinkotuolikin...



Tällä hetkellä patio on vielä ilman kaiteita, mutta ajatuksena ainakin toiseen reunaan ihan jo turvallisuuden kannalta olisi rakentaa jotain kaidetta. Ja toisaalta korkeuseroa on edelleen melkoisesti maanpintaan tuolla alimmalla nurkalla (tää piha todellakin on rinnetontti!!!), joten kunhan aikaa kuluu oli sinne kiva saada silmää miellyttämään -no jotain:)!


 
<>
<> 
Näin se homma etenee. Oona tarkistaa.


  

maanantai 23. toukokuuta 2011

Pihalälläri

Muutama päivä ollaan elelty pihalla Oliverin toivuttua kuumeesta. Aamupalan jälkeen ateriatkin ollaan saatu nauttia ulkona muun touhun lomassa. Aívan ihana!!

Tytöt istuttivat porkkanat ja herneet, alapihalle on vaihdettu pensaita entisten ruusunmarjapensaiden tilalle sekä salaatti on myös omalla paikallaan. Ollaan ennätetty nauttimaankin! Suunniteltiin aamulla jo patioprojektia....

Eilen sitten suikkasin nopsaan ennen kaupan sulkemisaikaa vielä hakemaan piharadiota. Saadaan nyt sit pientä taustamelua vielä kaiken naurun keskelle:) Naapuritkin ovat tulleet tutummiksi nopeammin kuin koskaan ja termarikahvinkeitin onkin ollut näppärä peli!

Sisälle vaihdoin ystävältäni saadut (kankaaksi tarkoitetut) verhot olkkarin ikkunaan. Eli vaihdoin ensimmäistä kertaa ikkunaan muuta kuin valkeaa, -Nyt on ruutua ja vaaleanpunaista! Olo on kuin mökillä.


torstai 19. toukokuuta 2011

Oman "sadon" ensimmäinen piirakka


Voihan masennus! Vettä tulee taivaantäyttä ja sairastupaa pidetään yllä jo neljättä päivää! Väliin näyttää jäävän siis AmandaB:n pihamyyjäiset ja muutkin kekkerit.


Piristääkseni päivääni ja toivottavasti muidenkin, -päätin pyöräyttää kesän ekan raparperipiirakan. Omenapiirakan lisäksi tämä on kestosuosikkini!

Naapurin Kalle toi tänään paistettuja muikkuja ja riisipiirakoita. Kyllä meitä välillä hemmotellaan!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Tyttöjenhuoneessa... eiku lastenhuoneessa!


Niin Oliver raukka kun elää ajoittain kolmantena tyttönä <3 Lopettelin tänään lastenhuoneen ikkunanmaalausta ja koko köörin voimin sitten imuroitiin "rempparoskia". Innostuin siinä sitten räpsimään muutamia kuvia kun ei tämä viikko ole tarjoillut luovuudelle muutoin aikaa...Tuskan kylläkin (jos puhutaan luovuudentuskasta niin minulla on nyt jokin käsitys siitä:P) !! :)

Edit: Ja tässäkin siis tarkoitan luomisentuskaa ja juuri sitä, etten saa kuin tavarat levälleen ja mitään aikaiseksi. Vaikka Oliver kipeänä "jäsenenä" nukkuu kaiken aikaa ja voisi kuvitella aikaa olevan...Hyvä esimerkki siitä, kuinka Meidän tiimi on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki <3



Tämä ihana AmandaB:n teksti on kiinnitetty huoneen keskellä sijaitsevaan muuriin. Tajusin VASTA nyt. Huoneessahan asustaa nykyään poikakin!
Olen huomannut, että kaikkein tärkeimmät ja "rakkaimmat" tavarat ovat niitä, joiden eteen olen nähnyt vaivaa ja niitä, joilla on tarina... 

Aina ei puhuta kauneudesta eikä koskaan hinnasta...



Lastenhuoneessa oleva pöytä on aikoinaan kannettu ystäväni (naapurin)varastosta. Jalka on rikki ja väri alunalkaen oli vihreä. En ole kunnostanut tätä, vain maalannut päälle. Mielestäni se silti on ansainnut paljon muuta kuin toimia ruohonleikkurin korjausalustana.


Liputuspäivä! Äiti sai karmit apureiden avustuksella valmiiksi!
Lasten aarteita olen ripustanut katonrajaan muurinviereen kiikkumaan...Pitäisikö kuitenkin puhua ÄITIN aarteista?

Pihapicknikille... Voi ei!

Pakkailin tuossa männäviikolla valmiiksi ulko"ruokailu" välineitä koriin, jossa pysyisi kutakuinkin aina kasassa välineet pikkuruokailuun tai ulkokahville.


No onneksi on sadellut vettä tasaiseen tahtiin, koska meillä sairastetaan. Odotellessa Oliverin vauvarokon ohimenoa, on ulkona päiväsainakana pyörähtelyt olleet lähinnä sukkasillaan koiranhakua karkuteiltä ja tyttöjen perään tiirailua. Pari kertaa tuo naapuri on käynyt haastelemassa, enkä edes hälle noita pihakahveja ole ennättänyt tarjota!

Viikonloppua odotellessa <3


keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Raavasta työtä


Tai mitenkä se sitten menikään, mutta nyt alkaa jäsenissä tuntua ihana raukea väsymys. Kuntoilukiintiö täyttyisi oikein mainiosti pihahommilla, mutta onhan se välillä tuuletettava päätäkin! 

Meidän jätskiterassi on avattu! Useat jätskit onkin jo haukattu, mutta kyllä näillä keleillä kelpaakin! Oli kaivettava oikein liina pöydälle, vaikka kalusteet ja ympäristö kielivät vielä pienoista epäsiisteyttä, -Puhumattakaan ulkopuolelle jäävää nurmialuetta, joka siis on nyt multa-alue....



Tytöt iltajätskillä

Aikomuksena on rakentaa puinen "hökötys" tuolle sivuun jäävälle alueelle. Hökötystä voisi kutsua myös patioksi ja toivon valtavasti, että siitä saisi siloiteltua jokseenkin kauniin alueen noille puutarhakalusteille, altaalle yms. vaikkakin se on erillinen alue (ja hurjan iso!)

Siitä syystä siis yritän (ja paremminkin mieheni tekee) siirtää tuon alueen alle jäävän nurmen yläpihan "tunkioalueelle". Voisi sanoa, että urheilun puolelle mennään. Siihen sitten kun lisää nuo pensaiden ja puiden siirrot ja kaadot ja -uskokaa tai älkää- pakastimen kantamiset,  -ihana on olo!

Sain nimittäin päähäni eilen kantaa pakastimen kellarista ulkokautta keittiöön (ja se oli pakko tehdä yksin kun ketään sattunut olemaan näkösällä) ja kun se ei näyttänytkään hyvälle siellä, kannoin sen hikipäässä vielä takaisinkin.

Tää on niin minua ja minä hölmö kutsun sitä ylpeänä hyötyliikunnaksi:)
Huomenna kaikki naiset reippailevatkin Savonlinnassa Linnanneito 2011 -tapahtumassa, Siellä nähdään!

maanantai 9. toukokuuta 2011

Kodinhoitohuoneessa..

On aina ihana kaaos <3 Ja kun se on vielä alakerrassa, laskeutuu kaikki koirankarva, pöly ja lika sinne. Toisaalta sitä kautta kuljetaan myös kuraeteisestä sisään. Aivan ihana pesä:) Tytöt ovat monet kerran yrittäneet kaapata valon siivilöimää pölyä kiinni....




Vaan otinpa ompelukoneen esiin ja "harjoitustyönä" tein nyt viimein kodinhoitohuoneen ikkunaan mummon pitsiliinasta leikkamastani kaistaleesta ja vanhasta lakanasta verhon, jonka keihästin ikkunaan 1 euron katkaistulla verhotangolla. Silittämättömänäkin mielestäni kauniinpi kuin entinen peritty vihreä rullaverho.

Ikkunasta ei varmaan näe sisäänpäin, mutta jotain ikkunaan on laitettava. Verhosta tuli aavistuksen liian pitkä, mutta läpäisee valoa sen verran, jottei se varmaan haittaa. En tiedä millä nimellä pitsin ja kankaan yhdistämistä kutsutaan, mutta melkoista "istuttamista" näin ensikerralla tuntui olevan. Varsinkin kun leikkasin pitsin keskeltä, jolloin reunat jäivät repsottamaan..


Papan ja miun ideoima jakkara
                                     Kodinhoitohuonehan toimii samalla myös "vilpolana".


Ovi kuraeteiseen

Samoin kuin meikkaus-, tukanhuolto yms.muuna paikkana. Oikeallä näkyy peili, jonka itse kasailin vanhasta ikkunankarmista ja menihän tuohon melkoinen pätkä peiliäkin, ennen kuin sopivat palat olivat paikoillaan.




Täällä tapahtuu myös pyykkihuolto...(kai se yleensäkin tapahtuu kodinhoitohuoneessa..?)



Vasemmalle verhon taakse jää siis pesutorni, silitylaudat ja -raudat. Pikkupyykin kuivaus viritelmät, puhtaat pyyhkeet, miehen (silitystä odottavat ) kauluspaidat riippuun ja...vessanpönttö. Aika paljon pieneen tilaan! Onneksi sain aikoinaan nuo verhot viriteltyä tuohon siloittelemaan suurimpia rosoja. Jätänkin tuon tauksen kuvaamatta:)!

P.s Valtavasti kirjoitusvirheitä! Ja anteeksi muokkaukseni jälkikäteen. Uskomatonta mitä tuo kiire ja ajatusten katkeilu päivällä saakaan aikaan! (ja kielioppikurssikin voisi tehdä hyvää).




lauantai 7. toukokuuta 2011

KESÄN ensimmäiset torikahvit ja reipasta lauantaita

No niinpä niin. Onhan se vielä kevät ja vaikka kuinka ääneen kesää hokisi! Kuluneen vuoden aikana olen moneen kertaan tullut miettineeksi kuinka onnelliseksi sitä tulee näistä kaikista vuodenajoista, -On tämä vielä tässäkin iässä aivan käsittämätön ilmiö! Vaikka onhan sitä saattanut jokunen ärräpääkin talvella päästä...Silti, -Ihanaa!

Aamulla hypättiin mummon kyytiin ja suikkastiin tyttöjen kanssa kesän ekoille torikahveille! Mietittiin, että tänä vuonna pitäisi muistaa käydä lasten kanssa laiva-ajelulla ja katseltiin kun linnut kerjää kesyinä muruja pöytien ympärillä... Tupla-Ihanaa!

Maanantaina lähdin ratsastustunnille kylmissäni räntäsateen saattelemana ja tänään pihalta hihattomassa paidassa, kuumakin tuli etsiessä pitkähihaista... Luksusta!

Olen jo pessyt oikeen kauniin ekologisen pellavakankaan, etsinyt verhotanko- ja muutkin tykötarpeet valmiiksi, mutten millään saa itseäni motivoitua rakentamaan yläkertaan kaunista ja käytännöllistä verhoa. Tämän suhteen olen ollut erittäin saamaton....Laiskuutta! Pieni juttu, mutta tökkii. Laitoin siis vanhan verhotangon ja siihen ylimääräisen vanhan verhon, -Silittämättömänä!! Ja oikein hyvä? Tupla laiskuutta...

Olen itse sitä mieltä, että toistaiseksi on ihan hyvä pitää tämä(kin) keskeneräinen asia vaiheessa, niin tietää mistä halutessaan voi aloittaa. Nyt nautitaan ulkona! Huomennahan on meidän, -Äitienpäivä!



Aurinkoista Äitienpäivää kaikille äideille!

torstai 5. toukokuuta 2011

Seisahtuminen..


Hyvä muistaa pieni hengähdystauko päivänaikana! <3 Joskus saattaa mennä reippaasti päivä istumatta. Onneksi meidän Oliver vielä tarvitsee aikuisen kättä ruokailuissaan, jolloin siis äitikin huilahtaa.



Kauppareissulta löysin kerrankin uutta luettavaa kertaheitolla kaksinkerroin. Nämä jos mitkä vaativat heittäytymään sohvalle. Rauhassa <3

Rentouttavaa päivää kaikille!

P.s Pistin linnunsiemenet -siis nurmensiemenet maahan ja linnut ovat siellä kilpaa pupeltamassa niitä. Hät´hätää virittelin sinne sitten ekan pelättimen ja lintuja oli kohta tuplaten. Juuri äsken vein toisen "kilkuttimen" tyttöjen seuratessa ikkunasta. Taidetaan päästä aika pienellä nurmen ajolla tolla lämpäreellä jatkossakin...

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Intoa puhkuen!

Alkaa moottori jo pikkuhiljaa käynnistelemään, -hetki tuntui vierähtävänkin...:) Toisaalta itsenäinen touhuilu päiväsaikaan menee täysin kolmen pienen ehdoilla ja hyvä niin, jotta edes jokunen paikka pysyy "ehjänä".

Äidin "kasvimaalla" keväällä 2010

Tänään oli kerrassaan ns. "Älä ota yhtään kuvaa päivä" eli ei kuvallista raportoitavaa. Toisaalta aika meni touhutessa ja sittemmin vasta suunnitellessa (mutta niinhän minulla aina) ja eipä nuo aikaansaanokset kovin "kauniita" olekaan. Jokunen harmaa hius on saattanut ilmaantua tuon yläpihan tasanteen kattavan "tunkion" kanssa, joka siis viimesyksynä suorastaan vaan "nielaisi" ennen ensilumia kaiken mitä pihasta irtosi...Mutta minnekkäs muuallekaan noita roippeita olis laitellut.

Ystäväni kuitenkin tänään rapsutellessa tunkiota hetken kanssani väläytti, jotta heitäppä ne nurmen siemenet tähän. Ja no mutta! Pientä pohjustusta vielä ja eihän tämä mitään ota jos ei annakkaan. Katsotaan kummatko vievät lopulta voiton, -rikkaruohot vai nurmi.


Tässä valmistuu mummon terassi kesällä 2010


P.s Ja hameväen GRILLI on testattu jo kahdesti! Ja paistelipa isäntä siinä tänään makkaratkin:)

maanantai 2. toukokuuta 2011

Kompostia, kasvimaata ja kaikennäköstä hökötystä...

Ulos, ulos!! Ihana on päästä kaivelemaan talven jälkeen pihamaata, -Mutta kuinka valtavasti sitä oiskaan hommaa ja kuinka kaiken edes joskus ennättäisi saada aikaan!? Unelmat saattanee siirtyä taas ensikesälle, mutta edessä ihan oikeasti olisi piharakennuksen purku, pieni kasvimaan lämpäre ja jos nyt altaan alle edes sen pation pohjan...Ja kuten jokainen omakotitalollinen tietää -pari pakollista juttua on joskus vaan tehtävä.
Välineet jo tanassa!



"kasvimaaksikin" tätä voi kutsua

Eka kertaa käänsin kompostin ja muutaman kuorman sain sieltä kelpomultaa jo kasvimaalle (enään siis kaksi kompostia koskematta!) Siinä samalla veistelin penkin alkua (räntää tulee -Jippii!!) ja rapsuttelin mansikkapenkkien välit, leikkelin pensaita ja muuta mukavaa. Johan siinä hyvin kehkeytyi ajatus taas etiäpäin pergolan suhteen, -parrut pystyyn ja puolet ois jo tehty...??!! Mutta, mutta..Mistähän saisi taidon moiseen. Ja risutkin pitäisi saada poltettua ensin. Siispä 
Grilli
Tyttöjen kanssa teemme grillin! KYLLÄ, niin totta kuin nimeni on Henna -Tämä on grilli! Koska avomaalla (eikä kaasugrillissäkään) ei taajamassa risuja eikä lehtiä poltella, tämä siis on grilli ja toivottavasti se on sitä myös paloviranomaisen mielestä, koska tässä aion polttaa pihamaalta kasatut risut ja mitälie. Jos löydän ritilän, poltan siinä myös makkarat! Yhtään ehjää tiiltä en tontilta enään löytänyt ja ajattelin vielä antaa viime keväänä ladotut tiilet olla maassa (patio!) niin ulkonäölla ei nyt päästä pröystäilemään, mutta olkoonkin sentään "laillinen" !

Äitin pienet apurit <3
                                                           



sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Ihanainen mekko ja Iloista Vappua!

Onpahan ollut kotona vipinää ja vilskettä reissun jälkimainingeissa! Vappu ja kaikki tekemättömät hommat, onneksi arkikin on jo seillaista juhlaa, jotta eipähän tuosta huonoa omatuntoa ole tullut podettua. tehdään joskus jos koskaan:)

Tämän mekon löysin pari kesää sitten kirpparilta. Ja onkin osoittautunut oikein monikäyttöiseksi koltuksi! Tykkäsin mallista niin paljon, että veistelin edellisenä keväänä äitienpäivän tienoilla tuon mekon kaavoilla tytöille ruskeavalkoruutuiset mekot ja vielä viimetalvena yhden raitakankaasta uloskasvetun mekon tilalle.

Nyt onkin jo kesäkankaat odottelemassa yhtiin kappaleisiin ja pitäispä saada vielä joku värikäs kuosikin!Tämä alkuperäinen kappale mahtunee tänä kesänä, -ja varmaan vielä ensikesänäkin nuoremmalle tyttärelleni, -Ollut hintansa väärti ja melkoinen aarre siis! 


                                                   Vielä Iloista Vappua toivotellen kaikille <3